Harmoonitehtaan miljöö on ollut taiteen tekemisen paikka Jyväskylässä vuodesta 1910 alkaen. Halosen harmonitehdas oli aikansa kulttuurikeskus, jonka tunnelmaan kokoontuivat monet kuvataiteilijat ja muusikot aikoinaan yhdessä inspiroitumaan ja taidetta tekemään.
Kurssin ohjaajana toimii taidemaalari Svetlana Ruoho. Hän on Pietarin Taideakatemia Repinin instituutista valmistunut Jämsäläinen taiteilija, jolla on useiden vuosien kokemus taidetyöskentelyn ohjaamisesta. Hänen Harmoonilla esillä olevissa taideteoksissa Harmoonitehtaan ihmiset ja tarinat heräävät elämään.
Tule Svetlanan mukaan inspiroitumaan miljööstä, taiteesta ja tarinoista. Ole onnellinen luomalla taidetta!
Kurssilla voi aloittaa tutustumisen maalaamiseen tai syventää aiemmin opittua taitoja.
Kurssit sopivat, sekä aloittelijoille, että kokeneemmille maalareille. Maksimi määrä 15 henkilöä.
Maalauskurssilla saat henkilökohtaista ohjausta ja opit tärkeimmät maalaus periaatteet.
Työskentelemme sään salliessa elämää täynnä olevalla sisäpihalla, kuin katumaalarit konsanaan, keskellä miljöötä ja elämän energiaa.
Huonolla säällä työskentely sisätiloissa.
Ohjelma
Klo 9.00 Aloitus energisoivan tervetulojuoman kera, inspiraatiota tarinoista kierros.
”Maalausjumppa ” noin 1-1,20
Työorientaatio: tutustuminen, Svetlana esittäytyy taiteilijana ja taideohjaajana, keskustellaan tunteista ja vaikutuksesta inspiraatiokierroksen jälkeen. Käydään läpi ohjelma, tarvikkeet ja työskentelypaikat.
Ohjaajan kehittämän menetelmän avulla keskitytään nautinnolliseen, luovaan tekemiseen, itse onnistumiseen poistamalla mahdollisia ajattelun rajoituksia. Työskennellään vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Tavoitteena rohkea ja varma värien käyttö.
Klo 11.00 Lounastauolla nautitaan Harmoonin pöytiintarjoiltu lähiruokalounas (päivän menu)
Klo 11.30 Taide-energian virtaus
Taidemaalari Svetlana Ruoho maalaa oman teoksen kurssilaisten kanssa raottamalla ammattilaisia salaisuuksia. Opettajan ohjaama oma työskentely 2- 2,30 min
Aiheet : Motiivit ovat vapaat. Halutessa voi tuoda mukanaan omat valokuvat tai ideat puhelimesta.
Materiaalit: akryyli, vesivärit, lyijykynät, kangaspohja, paperi, puukynät, vahaliidut, luontoperäisiä materiaalia, siveltimet, sientä, palettiveitset, koepaperi ja paletit.
Klo 13.30 Tauko, iltapäiväkahvit & kesäinen leivonnainen
Klo 14.00 Luovan päivän huipennus : 2 h
Herkullisen iltapäivän makean kahvin jälkeen ”suolaisen maalaustekniikan” testaaminen sopii erinomaisesti: Mahdollisuus tutustua uuteen upeaan ” suolaiseen sekatenkiikkaan” ja jatkaa omaa työtä.
Loppukatsastus, palautetta ja kokemusten jakaminen.
”Olen aina läsnä koko kurssien ajan”. Se on ajatus, mikä erottaa kurssejani muusta runsaasta kurssivalikoimasta. Aloittelijoiden kanssa käydään rauhassa perustekniikan asioita läpi. Tutkitaan uusia ja vahvistetaan hyvin tuttuja menetelmiä. Nautitaan luovasta prosessista ja omasta taidosta ja saat innostavaa ja kannustavaa opetusta! ” kertoo Svetlana. Taiteen terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät ovat esteettisen kokemuksen ja mielikuvituksen voima, aistien aktivoituminen, tunteiden kehittyminen ja älyllinen stimulointi.
Kurssilta löytyy aina uusia ideoita ja onnistumisen kokemuksia. Tervetuloa!
Kurssin hinta:
- 173 euroa henkilö sisältäen ohjauksen, tarvittavat välineet ja materiaalin, sekä ruokailut
- 154 euroa henkilö omilla maalaustarvikkeilla ja materiaaleilla, sisältäen ruokailut
Lisähintaan mahdollista ostaa suoraan taiteilijalta taidemateriaaleja.
Osta kurssi suoraan verkkokaupastamme ja varmista paikkasi. Rajoitettu osallistujamäärä.
Kurssin ostaneille lähetetään ohjeistus tarvittavista välineistä ennakkoon. Huomioithan pukeutumisessa suojavaatteet ja sään.
Lisätietoja: myynti@acravintolat.fi ja puh 0207353400.